Osaamistani ovat:
Mobiileihin viestintävälineisiin tai mobiiliviestimiin katsotaan kuuluvan kaikki langattomasti toimivat viestintävälineet (Horrigan 2009). Yleisimpiä mobiileja viestintävälineitä ovat kannettavat tietokoneet, kämmentietokoneet, osa MP3-soittimista, osa käsikonsoleista, matkapuhelimet ja älypuhelimet. Matka- ja älypuhelimen erot jaotellaan tässä tutkielmassa Kielitoimiston sanakirjan 2.0 (2009) mukaan. Matkapuhelimella tarkoitetaan ensisijaisesti puheyhteyksiin tarkoitettua matkaviestintä. Nimitystä älypuhelin käytetään "matkapuhelimesta, jossa on internet-yhteys, sähköposti tai muita tietokoneen ominaisuuksia." (Kielitoimiston sanakirja 2.0 2009.)
Tässä tutkielmassa mobiili viestintäväline -termillä tarkastellaan pääasiassa älypuhelinta. Tosin mobiilin viestintävälineen määrittelyssä käytetään myös matkapuhelimesta kertovia lähteitä, koska älypuhelimen katsotaan perineen matkapuhelimen ominaisuuksia. Kyselylomakkeessa (ks. liite 1) mobiili viestintäväline avattiin vastaajille tarkoittamaan kännykkää, koska kännykkä on populaarissa käytössä oleva termi.
Arminen (2007) viittaa mobiiliviestinnällä pääasiassa matkapuhelimen käyttöön, ja hän puhuukin välillä suoraan matkapuhelimesta. Arminen väittääkin mobiiliviestinnän muuttaneen kahdenvälistä viestintää: se on lisännyt kontaktien määrää, lyhentänyt viestimiseen käytettävää aikaa ja luonut monimuotoisia reaaliaikaisia viestinnän muotoja. Matkapuhelin onkin kaikkialla oleva viestinnän muoto, jolla on sekä käytännöllisiä että symbolisia piirteitä. Matkapuhelin mahdollistaa tehokkaan reaaliaikaisen viestinnän, joka usein helpottaa järjestelyitä ja säästää aikaa, koska "tyhjät välit" voi käyttää viestintään. (Arminen 2007; Arminen & Weilenmann 2009.) Matkapuhelimella viestitään tekemisistä, aikomuksista ja sijainnista, mikä auttaa luomaan ja ylläpitämään sosiaalisia suhteita. Mobiiliviestintä mahdollistaa myös arkipäiväisten asioiden jakamisen, jolloin viestijät punovat jaettaviin asioihin persoonallisuuksiaan ja heidän välistä suhdettaan. Tällöin jokapäiväisistä asioista viestiminen sisältää symbolisia ominaisuuksia. (Arminen & Weilenmann 2009, 1921.)
Matkapuhelin näyttää edistävän ja parantavan keskinäisviestintää (Arminen & Weilenmann 2009, 1912; Mäenpää 2000, 133). Perinteisesti matkapuhelin ei edistä viestintää tuntemattomien kanssa, vaan se edistää kavereiden kanssa keskustelua arjen polttavista asioista. Yksityisesti puhutusta tulee kuitenkin julkista, kun puhuminen tapahtuu julkisessa tilassa. Tällöin ihmiset eivät voi valita, mitä muut saavat kuulla (vrt. verkkoyhteisöpalveluihin). Sosiaaliset normit kuitenkin ohjaavat julkista puhumista. (Mäenpää 2000.) Matkapuhelinta voi käyttää myös yhteisen viestinnän parantamiseen esimerkiksi ryhmässä, jolloin saadaan yhdessä tietoa kaukaisistakin tapahtumista. Näiden tietojen pohjalta ryhmässä voidaan käydä keskustelua tai tehdä jotakin, eli mobiiliviestin tarjoaa polttoainetta keskustelulle tai tekemiselle. (Arminen & Weilenmann 2009, 1912.)
Perinteisesti matkapuhelimella vaihdetaan usein lyhyitä, läheisyyttä ylläpitäviä viestejä tärkeiden ihmisten kanssa. Matkapuhelimella sovitaan usein tapaamisista ja organisoidaan jokapäiväistä toimintaa. Lisäksi matkapuhelinta käytetään itsensä ilmaisemiseen, kuten tunteista kertomiseen. (Petrovcic 2008, 6; 10.) Matkapuhelimella jaetaankin usein huolia, kokemuksia ja pidetään yhteyttä kun sille on aikaa, esimerkiksi bussissa istuessa. Matkapuhelimella kysytään myös apua ja sillä annetaan sekä etsitään sosiaalista tukea. Matkapuhelimella esimerkiksi kuullaan uutisia kotipuolesta ja täytetään perherooleja. (Chen & Katz 2009.) Mäenpää (2000) puolestaan kertoo matkapuhelimen kuuluvan osaksi liikkuvaa ja nopeaa elämäntapaa. Ihmiset puhuvat usein kännykkäänsä juuri autossa ollessaan; he sanovat sen olevan parasta seurusteluaikaa kavereiden kanssa. Tämä liikkuva, mutta yksityinen tila osana kaupunkiympäristöä kannustaa ihmisiä viestimään toisilleen. Toinen suosikkiaika puhumiseen on kaikenlainen luppoaika, kuten odottaminen. (Mäenpää 2000.)
Arminen (2007) kertoo tutkimuksessaan, että matkapuhelin ei vapauta meitä paikasta, tilasta ja käytänteistä, vaan paikasta, tilasta ja käytänteistä tulee keskustelun aiheita. Myöhemmässä Armisen ja Weilmannin (2009, 1921) tutkimuksessa eräänä matkapuhelimen käytön tavoitteena oli tuntea välitöntä läsnäoloa. Matkapuhelimella osapuolet voivat jakaa omaa aika-tila-jatkumoa, eikä sen aina tarvitse liittyä välittömään ympäristöön. Jatkumo voi myös voittaa fyysiset esteet ja osapuolet voivat tuntea olevansa samassa aika-tila-jatkumossa. Täten matkapuhelin mahdollistaa läheisyyden ja läsnäolon tunteen, jolloin osapuolet jakavat huomaamattaan pieniä ja näennäisen tarkoituksettomia paloja tietoa tekemisestään ja sijainnistaan. Näiden tiedonmurusten jakaminen tapahtuu reaaliaikaisesti. Tiedonmuruset auttavat myös ylläpitämään ja vahvistamaan suhdetta fyysisestä etäisyydestä huolimatta. (Arminen & Weilenmann 2009, 1921.) Täten matkapuhelin voidaan ymmärtää interpersonaaliseksi viestimeksi, joka "rikkoo" aikaa ja tilaa. (ks. esim. Arminen & Weilenmann 2009; Geser 2005.)
Matkapuhelimen seitsemän ominaisuutta
Spry (2010, 26) esittää Arnoldin (2003) seitsemästä matkapuhelimen ominaisuudesta mukaillen ja jalostaen neljä. Spry väittää, että matkapuhelin 1) vapauttaa ja kahlitsee, 2) tekee suojaamattomaksi ja vakuuttaa, 3) lähentää ja loitontaa sekä 4) matkapuhelimen käyttö on julkista ja yksityistä. Matkapuhelin vapauttaa fyysisestä paikasta, ja sitä voi käyttää moniin tarkoituksiin esimerkiksi viestintävälineenä, kamerana, paikantimena, nettiselaimena ja niin edelleen. Matkapuhelin samalla kahlitsee, koska se toimii jatkuvana linkkinä sosiaalisten, ammatillisten ja muiden verkkojen välillä. (Spry 2010, 26.) Koska matkapuhelinta on helppo kantaa mukana ja sillä on helppo pitää yhteyttä muihin, käyttäjä usein vapautuu kiinteistä teknologioista, aikatauluista ja suunnitelmista. Joustavuus esimerkiksi työtilasta ja jatkuvasti tavoitettavissa olemisesta voi hälventää rajaa työn ja vapaa-ajan välillä. Tällöin matkapuhelin voi sitoa olemaan jatkuvasti työn tavoitettavissa, jolloin matkapuhelimella työ kahlitsee vapaa-aikaa. (Arnold 2003, 243-244.)
Matkapuhelin lisää turvallisuuden tunnetta, koska sen välityksellä on jatkuva tunne kontaktista. Täten matkapuhelin myös kannustaa käyttäjäänsä tekemään asioita, joita hän ei ilman matkapuhelinta tekisi. Tämä voi siis johtaa vääristyneeseen turvallisuuden tunteeseen. (Spry 2010.) Turvallisuudesta kerrottaessa Arnold (2003, 244) puhui sekä vapaudesta että riippuvuudesta, jotka liittyvät sosiaalisiin ja organisatorisiin järjestelyihin. Esimerkiksi kaksi henkilöä, jotka käyttävät matkapuhelimia, vapautuvat suunnitelmien tekemisestä, mutta samaan aikaan käyttäjät tulevat riippuvaisiksi matkapuhelimista.
Matkapuhelin lähentää ja loitontaa, se mahdollistaa kontaktin kaukana oleviin henkilöihin ja lähentää heitä, kun se samalla voi etäännyttää samassa tilassa olevia henkilöitä toisistaan. Tällöin merkitsee enemmän se, milloin henkilö on tavoitettavissa kuin se, missä hän on. (Arnold 2003, 245-247; Spry 2010, 26.) Matkapuhelinta käytetään usein julkisissa tai puolijulkisissa tiloissa, mutta itse matkapuhelin on yksityinen ja se sisältää yksityisiä asioita. Matkapuhelinta käyttäessään käyttäjä voi jakaa informaatiota myös paikalla olevalle yleisölle. (Spry 2010, 26.)
Spryn (2010) tiivistämien ja jalostamien käsiteparien lisäksi Arnold (2003) väitti omassa tutkimuksessaan, että matkapuhelimen käyttäjä voi olla: 5) kiireinen, mutta tavoitettavissa, 6) sekä tuottava että kuluttava ja 7) matriarkaalinen sekä patriarkaalinen. Kiireellisyyden ja tavoitettavuuden vastakkainasettelusta Arnold esimerkiksi kertoo pöydällä olevan matkapuhelimen tarkoittavan sitä, että henkilö on joko aktiivinen tai hän haluaisi jonkun tavoittelevan häntä. Arnold väittää matkapuhelimen mahdollistavan paremman tiedonkulun, johtajuuden (management) ja valvonnan. Nämä kaikki parantavat tuottavuutta, mutta koska matkapuhelimen käyttö samanaikaisesti maksaa, puhutaan kuluttamisesta. Matkapuhelimen käyttöön kulutettu aika voi myös olla pois tuottavasta ajasta, koska matkapuhelinta ei aina käytetä tehokkaasti, jolloin tuottavuus kärsii. Arnold väittääkin tuottamisen olevan patriarkaalista ja kuluttamisen olevan matriarkaalista, ja matkapuhelimen kuuluvan molempiin ympäristöihin. Arnoldin mukaan matkapuhelimen häiritsevä käyttö on miehistä, kun taas välittävä ja yhteisöllinen käyttö on naisellista.
Pro graduni kokonaisuudessaan, aiheesta "Nuorten aikuisten verkkoyhteisöpalvelujen mobiilikäyttö".
Pro graduni tiivistelmä.
Arminen, I. 2007. Mobile time-space-arena for new kinds of social actions. Mobile Communication Research Annual 1. Viitattu 5.5.2010.
Arminen, I. & Weilenmann, A. 2009. Mobile presence and intimacy-Reshaping social actions in mobile contextual configuration. Journal of Pragmatics 41, 1905-1923.
Arnold, M. 2003. On the phenomenology of technology: the "Janus-faces" of mobile phones. Information and Organization 13, 231-256.
Chen, Y.-F. & Katz, J.E. 2009. Extending family to school life: College students' use of the mobile phone. Int. J. Human-Computer Studies 67, 179-191.
Geser, H. 2005. Is the cell phone undermining the social order? Understanding mobile technology from a sociological perspective. Knowledge, Technology, & Policy 19 (1), 8-18.
Horrigan, J. 2009. Wireless Internet Use. Viitattu 24.11.2009.
Kielitoimiston sanakirjan 2.0 2009. MOT. Kielikone Oy. Viitattu 15.12.2009.
Mäenpää, P. 2000. Digitaalisen arjen ituja Kännykkä ja urbaani elämäntapa. Teoksessa T. Hoikkala & J.P. Roos (toim.) 2000-luvun elämä: sosiologisia teorioita vuosituhannen vaiheesta. Helsinki: Gaudeamus, 132-152.
Petrovcic, A. 2008. Social cohesiveness of network and mobile sociality - Exploring the personal networks and social participation of ICT users. Viitattu 6.10.2009.
Spry, D. 2010. Angels and devils. Youth mobile media politics, fear, hope and policy in Japan and Australia. Teoksessa S. H. Donald, T. D. Anderson & D. Spry (toim.) Youth, society and mobile media in Asia. New York: Routledge, 15-30.
Pauli Rekola 12.2.2011