Boyd ja Ellison (2007) sekä Thewall (2009) määrittelevät verkkoyhteisöpalvelun verkkosivustoksi, jossa käyttäjä luo julkisen tai puolijulkisen profiilin. Verkkoyhteisöpalveluissa käyttäjät lisäävät listalleen niitä käyttäjiä, joihin heillä on yhteys. Käyttäjät voivat myös hyväksyä tai hylätä toisten käyttäjien lähettämiä pyyntöjä. (boyd & Ellison 2007.) Boyd ja Ellison väittävät, etteivät verkkoyhteisöpalvelut rajoitu vain kaikista selvimpiin tapauksiin kuten Facebook ja MySpace, vaan verkkoyhteisöpalveluja ovat myös LastFM (musiikinkuuntelutapojen jakamista), Flickr (kuvien jakamista) ja YouTube (videoiden jakamista), joissa käyttäjät itse jakavat informaatiota tai materiaalia. Useissa palveluissa on myös mahdollista kommentoida ja keskustella jaetusta informaatiosta tai materiaalista. Boydin ja Ellisonin määrittely on puolestaan ristiriidassa esimerkiksi Lietsalan ja Sirkkusen (2008, 26) luomien sosiaalisen median kategorioiden kanssa, joissa esimerkiksi sisällön jakaminen on eroteltu omaksi kategoriaksi. Tässä tutkielmassa käytetään Lietsalan ja Sirkkusen luomia kategorioita. Kategorioiden erottaminen toisistaan ei kuitenkaan ratkaise kaikkia määrittelyn ongelmia, koska usein on mahdollista jakaa toisen kategorian sisältöjä toisessa kategoriassa. Esimerkiksi Facebookissa voi jakaa YouTube-videoita. (Facebook 2010a)
Ensimmäinen huomattava verkkoyhteisöpalvelu oli vuonna 1997 aloittanut SixDegrees.com, joka mahdollisti käyttäjille oman profiiliin luomisen ja kavereiden listaamisen. Vaikka SixDegrees sai miljoonia käyttäjiä, bisneksenä se ei toiminut. Palvelu suljettiin vuonna 2000, jolloin oli jo olemassa muita verkkoyhteisöpalveluita, kuten LunarStorm. Vuodesta 2003 verkkoyhteisöpalvelujen lukumäärä ja ominaisuudet ovat kasvaneet, aivan kuten käyttäjien tuottaman sisällön määräkin. (boyd & Ellison 2007.)
Internetiä käytetään usein ihmissuhteiden muodostamiseen. Verkosta etsitään ihmisiä, joilla on samoja kiinnostuksen kohteita. Kiinnostuksen kohteet voivat olla sekä romanttisia että sosiaalisia. (McKenna, Katelyn, Green, Glenson, & Marci 2002.) Sen sijaan verkkoyhteisöpalveluilla ylläpidetään usein jo olemassa olevia sosiaalisia kontakteja (Ellison, Steinfield & Lampe 2007; Lenhart 2009). Useimmat verkkoyhteisöpalvelut korostavat verkossa-kasvokkain -trendiä (online-to-offline trend), jossa ihmiset tutustuvat toisiinsa verkossa ja tapaavat myöhemmin kasvokkain. Poikkeuksena on esimerkiksi Facebook, jossa tämä menee yleensä toisin päin, eli kasvokkaisviestinnän suhteet siirtyvät verkkoon. (Ellison, Steinfield & Lampe 2007.)
Verkkoyhteisöpalvelujen tutkimus on usein keskittynyt jonkin tietyn palvelun, kuten Facebookin, tarkasteluun (ks. esim. Ellison, Steinfield & Lampe 2007; Langlois, Elmer, McKelvey & Devereaux 2009). Muutamissa tutkimuksissa on tarkasteltu ylipäätään verkkoyhteisöpalveluja, mutta niissäkin on yleensä korostettu joitain tiettyjä palveluita, kuten boydin (2007) tutkimuksessa MySpacea ja Facebookia.
Verkkoyhteisöpalvelu-termi
Suomen kieli ei ole yksin vaikeuksissa termin verkkoyhteisöpalvelu kanssa. Esimerkiksi Beer (2008) problematisoi englannin kielen termien 'social networking sites' ja 'social network sites' eroavaisuuksia. Sheldon (2008) käytti tutkimuksessaan lyhyempää "social networks" -termiä, ja Stutzman (2006) puolestaan käytti termiä "social network communities". Matikainen (2009, 10-11) kääntää "social network sites" -termin verkostoitumis- tai yhteisöpalveluksi ja Puheviestinnän sanasto (2010) kääntää sen verkosto- tai yhteisöpalveluksi. Mikään näistä termeistä ei täysin vastaa englanninkielistä vastinetta tai kuvaa kyseisiä palveluita. Yhteisöpalvelu-termi on siitä haasteellinen, että käyttäjä voi tuntea kuuluvansa yhteisöön, vaikka muut yhteisöön kuuluvat eivät kokisi samoin. Itse yhteisönkin rajaaminen näissä palveluissa on haastavaa, jollei mahdotonta. Verkosto(itumis)palvelu-termi puolestaan ei kuvaa yhteisöllistä puolta riittävästi, jotta se olisi validi. Täten tässä tutkielmassa käytetään suomennosta verkkoyhteisöpalvelu, jonka Partanen (2009) on maininnut, mutta ei määritellyt. Sanastokeskus TSK (2010, 9; 26) suosittaa termin verkkoyhteisöpalvelu käyttöä suomennoksena englannin kielen "social network service" -termille, mutta myös termit yhteisöpalvelu, internetyhteisöpalvelu ja sisällöllisesti hieman poikkeava verkostoitumispalvelu ovat mahdollisia suomennoksia. Sanastokeskus TSK (2010, 26) määritteleekin verkkoyhteisöpalvelun seuraavasti:
Verkkoyhteisöpalvelun kautta ihmiset voivat viestiä keskenään ja jakaa esimerkiksi kiinnostuksen kohteitaan koskevia tietoja ja mielipiteitä. Joissain verkkoyhteisöpalveluissa käyttäjä luo itselleen profiilin, johon hän liittää tietoja itsestään ja esimerkiksi kuvansa. Hän voi pyytää ystäviään liittymään verkkoyhteisöpalveluun (ks. ystäväpyyntö) tai hyväksyä toisia palvelun käyttäjiä ystävikseen. Verkkoyhteisöpalvelun avulla voi esimerkiksi etsiä vanhoja koulukavereitaan. Verkkoyhteisöpalveluita voidaan hyödyntää myös työelämään ja harrastuksiin liittyvässä viestinnässä.
Verkkoyhteisöpalvelu-termissäkin on puutteensa. Se esimerkiksi vastaa englannin kielen "social network sites" ja "social network service" -termejä, mutta ei enää kunnolla "social networking sites" -termiä.
Verkkoyhteisöpalvelujen käyttö
Verkkoyhteisöpalveluja käytetään, koska ne ovat tehokas tapa viestiä ja ylläpitää suhteita ystäviin (Ellison, Steinfield & Lampe 2007, 1144; Steinfield, Ellison ja Lampe 2008, 435; Urista, Dong & Day 2009, 221-225). Verkostoyhteisöpalvelun käyttö tukee myös uusien kontaktien luomista (Ellison, Steinfield & Lampe 2007, 1144). Tyypillisesti verkkoyhteisöpalveluissa haetaan uutta tietoa itseä kiinnostavista ihmisistä, mutta myös päivitetään tietoja vanhoista tuttavista. Verkkoyhteisöpalvelujen tiedot myös auttavat arvioimaan, millaisia henkilöitä uudet tuttavuudet oikeasti ovat. (Urista, Dong & Day 2009, 221-225.) Verkkoyhteisöpalvelut ovatkin monille tärkeitä paikkoja ilmaista omaa persoonallista identiteettiä (boyd & Heer 2006).
Uristan, Dongin ja Dayn (2009, 221-225) tutkimuksessa verkkoyhteisöpalvelujen kätevyyttä korostettiin, koska niillä voi pitää yhteyttä etenkin etäällä asuviin kavereihin ja sukulaisiin. Verkkoyhteisöpalvelujen kautta jaetaan ja tiedotetaan useista tärkeistä tapahtumista. Niihin kerätään muistoja, joita voi myöhemmin muistella. Osa käyttäjistä myös kalastelee toisilta kommentteja, jotta käyttäjä itse näyttäisi suositummalta. (Urista, Dong & Day 2009, 221-225.) Jotkut puolestaan käyttävät verkkoyhteisöpalveluja vuosikirjan tavoin (Richardson & Hessey 2009; Urista, Dong & Day 2009, 221-225).
Käyttäjien mukaan verkkoyhteisöpalvelujen kautta tapahtuvaa viestintää on helppo hallita, koska viesteihin saa vastata silloin, kun itse haluaa. Silti verkkoyhteisöpalvelut motivoivat käyttäjiään vastaamaan viesteihin nopeasti. (Urista, Dong & Day 2009, 221-225.) Verkkoyhteisöpalveluissa organisoidaankin usein tapahtumia ja luodaan uusia liike-elämän kontakteja sekä mainostetaan itseä (Lenhart 2009, 2). Liike-elämän puolelle onkin syntynyt oma verkkoyhteisöpalvelu LinkedIn (2010), joka mainostaa itseään palveluna, jossa yli 85 miljoonaa ammattilaista vaihtaa tietoja, ideoita ja mahdollisuuksia.
Pro graduni kokonaisuudessaan, aiheesta "Nuorten aikuisten verkkoyhteisöpalvelujen mobiilikäyttö".
Pro graduni tiivistelmä.
Beer, D. 2008. Social network(ing) sites...revisiting the story so far: A response to danah boyd & Nicole Ellison. Journal of Computer-Mediated Communication 13, 516-529.
boyd, d. 2007. Why youth (heart) social network sites: The role of networked publics in teenage social life. Viitattu 24.4.2010.
boyd, d. m. & Ellison, N. B. 2007. Social network sites: Definition, history, and scholarship. Journal of Computer-Mediated Communication, 13 (1), 210-230.
Ellison, N., Steinfield, C. & Lampe, C. 2007. The benefits of Facebook "friends:" Social capital and college students' use of online social network sites. Journal of Computer-Mediated Communication 12, 1143-1168.
Facebook 2010a. Viitattu 26.2.2010.
Langlois, G., Elmer, G., McKelvey, F. & Devereaux, Z. 2009. Networked Publics: The Double Articulation of Code and Politics on Facebook. Canadian Journal of Communication 34, 415-434.
Lenhart, A. 2009. Pew internet project data memo. Washington, DC: Pew Internet & American Life Project. Viitattu 24.11.2009.
Lietsala, K. & Sirkkunen, E. 2008. Social media. Introduction to the tools and processes of participatory economy. Tampere: University of Tampere, Hypermedia Lab. Viitattu 28.9.2010.
Linkedin 2010. Viitatttu 24.9.2010.
Matikainen, J. 2009. Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla. Helsingin yliopisto. Viestinnän laitoksen tutkimusraporteja 3.
McKenna, K. Y. A., Green, A. S. & Glenson, M. E. J. 2002. Relationship formation on the Internet: What's the big attraction? Journal of Social Issues 58 (1), 9-31.
Partanen, H. 2009. Sosiaalinen eli yhteisöllinen media. Kielikello 3, 33.
Puheviestinnän sanasto. 2010. Jyväskylän yliopisto. Viestintätieteiden laitos. Viitattu 28.9.2010.
Sanastokeskus TSK 2010. Sosiaalisen median sanasto. Helsinki. Viitattu 6.7.2010.
Sheldon, P. 2008. The relationship between unwillingness-to-communicate and students' Facebook use. Journal of Media Psychology 20 (2), 67-75.
Steinfield, C. Ellison, N. B. & Lampe, C. 2008. Social capital, self-esteem, and use of online social network sites: A longitudinal analysis. Journal of Applied Developmental Psychology 29, 434-445.
Stutzman, F. 2006. An evaluation of identity-sharing behavior in social network communities. Paper presented at the iDMAa and IMS Code Conference, April, Oxford. Viitattu 4.5.2010.
Thewall, M. 2009. MySpace comments. Online Information Review 33 (1), 58-76.
Urista, M. A. Dong, Q. & Day, K. D. 2009. Explaining why young adults use MySpace and Facebook through uses and gratifications theory. Human Communication 12 (2), 215-229.
Pauli Rekola 12.2.2011